Etusivu

Sawotta on lähes kolmenkymmenen naislaulajan kuoro ja sitä johtaa Mari-Anni
Hilander.

Vuonna 2013 perustettu hyvien tyyppien kuoro on viiden vuoden aikana
kaksinkertaistanut jäsenmääränsä ja vakiinnuttanut paikkansa pohjoissavolaisessa
kulttuurimaisemassa.

Sawotta tekee savottansa tinkimättömästi, kunnianhimoisesti ja hyvällä yhteishengellä.

Kuoro on keikkaillut ahkerasti Pohjois-Savossa ja osallistunut katselmuksiin ja kilpailuihin, kuten Tampereen Säveleen ja Il canto sul Gardaan. Perinteisen konsertoinnin lisäksi kuoro on aloittanut vapaamuotoisempien “olohuonekonserttien” sarjan.

Kuoro on esiintynyt yhdessä niin nais- kuin
mieskuorojenkin kanssa. Esimerkiksi keväällä 2018 emännöimme Äänipäät-kuoron kanssa pidettyä, loppuunmyytyä yhteiskonserttia.

Ohjelmisto on laaja – popista perinteiseen ja muinaisesta moderniin. Uusin aluevaltaus on säveltäjä Pasi Lyytikäiseltä tilatun teoksen työstäminen. Minna Canthin novelliin perustuvasta teoksesta Eräs
Puijolla käynti kantaesitettiin Suomi sata –juhlavuonna ensimmäinen puolikas ja nyt kuoro on harjoitellut loppuosaa.

Kuoro keikkailee tarvittaessa myös pienemmällä Risusawotta-kokoonpanolla. Kirkas Sawotta-sointi ja
toiveiden mukainen ohjelmisto on siis tilattavissa monenkokoisiin juhlatiloihin.